Kannot pois ja hake täytteeksi maastoon. Tästä syntyy hyvää pohjaa ladulle.
Kalenteri
Pururataa tekemässä
Lehtikuusesta tarpeet pihapenkkeihin
Pensasaidan poistaminen
Mäntylankkujen sahausta Aitolahdella
Pihasta kaadettiin vanha, tervasta tihkuva mänty, tyven halkaisija n. 60 cm. Isännän suunnitelmissa oli ulkoportaiden rakentaminen, ja niin kolme tukkia sahattiin 5 cm lankuiksi. Leveyttä lankuille tuli n. 25 cm. Koska puu oli näin järeä, katkaistiin tukit 210-280 cm pituisiksi, jotta niitä pystyttiin miesvoimin nostelemaan. Kaunista lankkua saatiin ja tervaksen tuoksusta päätellen myös ulkokäytössä kestävää.
Pihapuiden sahaus
Porin Puutarhamessuilla ensiesittelyssä ollut uusi palvelumme, pihapuiden sahaus, herätti kovasti kiinnostusta. Esillä oli uunituoretta sahatavaraa, joka messujen päätteeksi jaettiin halukkaille.
Tässä vastauksia messuilla useimmin esitettyihin kysymyksiin:
Sahaus tapahtuu aina asiakkaan luona, LOGOSOL-sahalaitos tuodaan paikalle. Keveytensä ansiosta se on helppo siirtää tukkien luo, eikä päinvastoin.
Sahaaminen tapahtuu moottorisahalla. Käytössä on laippa 50 cm, sahattavan puun halkaisija pitää olla tätä pienempi. Hankintalistalla on myöhemmin myös pidempi laippa, mutta toistaiseksi sahataan tällä.
Sahaaminen onnistuu talvella oikein hyvin.
Ottakaa yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!
Pihapuut sahatavaraksi
Pihoilla kasvaa monenlaisia hienoja puita, jotka useimmiten päätyvät klapeiksi tai muuksi energiapuuksi siinä vaiheessa kun puu on pakko poistaa tilanpuutteen takia. LOGOSOL-sahalla voidaan laadukkaasta puutavarasta tehdä nyt tarvepuuta monenlaiseen käyttöön, puu saa uuden elämän käyttöesineenä, leikkimökkinä tai pihakalusteena.
Miltei kaikkia pihan puulajeja voidaan sahata. Tukin vähimmäispituus on 100 cm ja paras sahaustulos saadaan tukeista 100 – 320 cm.
Omenapuu on hyvin lujaa ja kaunista, se soveltuu sorvaukseen ja siitä valmistetaan erilaisia tarvekaluja.
Tammi on erinomainen kalustepuu, kovuutensa ja lahoamattomuutensa vuoksi sopii myös kosteisiin tiloihin.
Kuusi sopii myös ulkorakenteisiin esim. pihakalusteet, terassit ja laiturit.
Saarni on sitkeää, painavaa ja kovaa. Puusepälle erinomainen materiaali.
Leppä on pehmeää ja kevyttä, käytetään koriste- ja käyttöesineisiin, sisustukseen ja mm. saunan laudepuuna.
Vaahteran on hienorakenteista, kovaa ja painavaa sekä kauniskiiltoista. Vaahterasta valmistetaan kalusteita, soittimia koriste-esineitä.
Messuilla Porissa 30.-31.8.2014
Olemme mukana Satakunnan Puutarhaseura ry:n puutarhamessuilla, Kirjurinluodontie 6, Pori.
Kantojyrsimellä on työnäytökset sekä lauantaina että sunnuntaina.
Messuilla on ensiesittelyssä uusi työkalumme, LOGOSOL-saha. Nyt voimme sahata pihapuista lautoja, lankkuja vaikka pihakalustotarpeet. Pihasta poistettavat arvopuut saadaan nyt nikkarien ja remonttimiesten käyttöön. Siirrettävä saha tuodaan asiakkaan luo, sähköä ei tarvita, sahaaminen tapahtuu moottorisahalla. Tule messuille katsomaan miten hienoa lautaa saadaan omenapuusta, tammesta tai lehtikuusesta.
Kannot pois sisäpihalta
Torniossa jyrsitään kantoja vk 26
Vapaita aikoja on 24-25.6.2014.











